Reino Nordin

Tämän hetken mielenkiintoisimpiin miesartisteihin lukeutuva Reino Nordin julkaisee odotetun albumin Cara Mia helmikuussa 2019 ja lähtee Cara Mia -albumin julkaisukiertueelle maaliskuussa 2019.

Eheällä Cara Mia -albumilla kuuluvat Reinon elämässä jyllänneet tunnetilat. Lauluissa on aikuisenmiehen ajatuksia perheestä, rakkaudesta ja menetyksestä. Tasapainon etsiminen ja sen löytämisen vaikeus saavat vastapainokseen myös iloa ja keveyttä. Tulevalta levyltä on tähänmennessä julkaistu mm. kultaa striimannut single Kyynelten virta sekä vuoden lopussa ilmestynyt pysäyttävä kappale Veitsenterällä. Tulevan albumin kappaleet heräävät lavalla eloon myös visuaalisesti. Kiertueella tullaan näkemään aiempaa rohkeampi ja monipuolisempi Reino. Myös Cara Mia -kiertueen tuotanto on artistin tähän astisen uran näyttävin. ”On mahtava fiilis päästä esittelemään uusi livetuotanto ja uudet biisit isoille venueille. Odotan pelonsekaisella ilolla miten jengi ottaa Cara Mia -levyn kappaleet vastaan. Ensi vuodesta on tulossa iso ja kaunis. Toivonkin, että albumi löytää tiensä ihmisten sydämiin ja pääsemmeyhdessä laulamaan biisejä ympäri maata”, Reino Nordin sanoo. Emma Gaalassa vuoden artistiksi ehdolla olevan Reinon vuosi on ollut menestyksekäs: kultaa striimanneiden kappaleiden lisäksi hän sai myös upean vastaanoton keikoilla ja esiintyi festareiden päälavoilla kesällä 2018. Ensi vuodesta odotetaan vähintään yhtä vaikuttavaa, ja Reino onkin kovaavauhtia nousemassa yhdeksi maamme eturivin artisteista.

Liput alk. 22.50€ / Ovelta 25€

Nicolas Feuillatte VIP 69€
VIP-lippu sisältää:
– VIP-baari
– VIP-passi
– Narikkamaksun
– Naksuja
– Tervetulojuoma
– Nicolas Feuillatte Shamppanja

Päivä

maalis 15 2019

Aika

20:00 - 18:00

lipun hinta

Alk. 22,50€

Liput

VARAA LIPUT

Tapahtuman järjestäjä

Live Nation Finland
Puhelin
09 856 73 453
Kotisivut
www.livenation.fi
QR Code